1999 Matti Meriläinen - Tietojenkäsittelytieteen laitos, Joensuun Yliopisto
2000 Tapani Katainen - Tietojenkäsittelytieteen laitos, Joensuun Yliopisto
Sisällysluettelo
Yhtenä Tietorakenteet ja algoritmit kurssin ongelmana on ollut se, että harjoitustehtäviä ei ole voitu tarkastaa muulla tavoin kuin vaivalloisella ja aikaa vievällä pöytätestauksella. Kurssin kielenä oli esimerkiksi vuonna 1998 joko Pascal tai Cpohjainen pseudokieli. Vaikka käytettävä kieli onkin samantekevää olkoon se C, Pascal tai jokin muu, motivaatiota tehtyjen ohjelmien oikeellisuuden tarkastamiseen nostaa varmasti se, että oman lähdekielisen koodinsa voi kääntää suorituskelpoiseksi ohjelmaksi ja tarkastella esimerkiksi pinon sisältöä ajon eri vaiheissa.
TRAkirjaston tarkoitus on tarjota kurssilla käsiteltävät tietorakenteet opiskelijoiden käyttöön sekä Pascalilla että Ckielellä toteutettuna. Tietorakenteiden hallintaan tarkoitettujen aliohjelmien nimeäminen ja parametrien järjestys ovat (kielten rajoituksien ja sääntöjen puitteissa) samat kuin kurssilla esiteltävien ja käytettyjen aliohjelmien.
Ansi-C:ssä (gcc) kirjaston esittelyt otetaan mukaan lisäämällä ohjelman
include-riveihin:
#include "TRA.h"
Ohjelmaa käännettäessä käytetään gcc-kääntäjän sijaan komentoa trac.
Esimerkiksi käännettäessä ohjelmaa
MyProg.c kääntäminen tapahtuisi:
%trac MyProg.c
tai
%trac -o ohjelma MyProg.c
GNU-Pascal (gpc) kirjaston esittelyt otetaan mukaan lisäämällä ohjelman
alkuun:
import tra;
Esimerkiksi käännettäessä ohjelmaa MyProg.p kääntäminen tapahtuisi:
Ohjelma käännetään komennolla
trap oma_ohjelma.p
tai
trap -o omasuorittuva oma_ohjelma.p
© 1999 Matti Meriläinen -
Tietojenkäsittelytieteen laitos, Joensuun Yliopisto
© 2000 Tapani Katainen - Tietojenkäsittelytieteen laitos, Joensuun Yliopisto