Kolvananuuro sijaitsee Kontiolahden ja Enon kunnan rajamailla Pohjois-Karjalassa. Opasteet sinne on Joensuu-Lieksa (VT 6) tieltä Kontiolahden kirkonkylän jälkeen sekä Joensuu-Eno tieltä (KT 73) Enon puolelta. Luontopolku on n. 6 km ja sinne pääsee kahdelta parkkipaikalta. Kolinpolku Joensuusta Kolille kulkee Kolvananuuron vierestä ja polulta on yhdyspolku Kolvananuuroon.

Kolvananuuro on pitkä, maisemallisesti ja luonnonsuojelullisesti arvokas rotkolaakso. Laaksoa reunustavat jyrkät, paikoin lähes pystysuoraan kohoavat kalliot. Laakson pohjalla kivikossa kiemurtelee puro. Puron varressa ja rinteiden alaosassa on lehtoja; mm. myyränporrasvaltaisia saniaislehtoja. Rotkolaakson suojaisuus ja siitä johtuva erityinen pienilmasto selittävät alueen monipuolista ja osin harvinaistakin kasvilajistoa, johon kuuluu mm. tunturikasveja. Näin etelässä ei muualla tavatakaan tunturikasveja.

Puusto on vanhaa kuusivaltaista metsää, joka on ollut pitkään metsänkäsittelyn ulkopuolella. Vuoden 2002 kesän myrsky teki pahaa tuhoa kuusikossa laakson toisella reunalla. Rungot on kuitenkin jätetty alueelle lahoamaan ja polkua on avattu sen verran, että siitä pääsee kulkemaan.

Polku kiertää rotkolaakson ympäri kulkien puolen matkaa laakson pohjalla kivikossa ja toisen puolen nousten rinteen päälle. Aikaa polun kiertämiseen kannattaa varata muutama tunti, sillä maasto on varsinkin laakson pohjalla vaikeakulkuista kivikkoa. Sadesäällä lisäksi kivikko on liukas. Polun varrella on yksi nuotiopaikka.
 
Lisätietoja Kolvananuurosta:
Enon kunta/Matkailu
Copyright © 2003 Outi Kylliäinen
Ethän kopioi näiltä sivuilta materiaalia ilman tekijän lupaa.